Yrityksen kannattavuuden luvut 

Kirjanpito palvelee ensisijaisesti yrittäjän tarpeita, lisäksi sivutuotteena hoituvat myös viranomaisten kaipaamat tiedot. Kirjanpidosta saadaan tiedot siitä mitä yritys tuottaa, millainen omaisuus ja velat sillä on ja paljonko arvonlisäveroa pitäisi tilittää verottajalle. Parhaimmillaan raportit auttavat tuotannon ohjauksessa ja vähintäänkin niillä saadaan hoidettua viranomaisraportointi, kuten veroilmoitus, jonka perusteella verottaja tekee lopullisen verolaskennan. Verottajalta saatavassa verotuspäätöksessä on laskettu tilikauden lopulliset verot, joista on vähennetty ennakkoveroina maksetut verot. Ennakkoverojen ylittävä määrä jää maksettavaksi jäännösverona eli lisäverona. Kirjanpito antaa tietoa yrityksen johdolle sisäistä laskentaa varten ja rahoittajille tiedot yrityksen vakavaraisuudesta. 

Miten Tili-Seno voi palvella yrityksesi raportointitarpeita?

Toimitamme kuukausittain asiakkaalle tuloslaskelman ja taseen, jotka kuuluvat osana peruspakettiamme. Kun haluat kehittää yritystäsi, on tärkeää saada raportteja tietyistä seurattavista kulu- ja tuloeristä sekä ennusteita. Myös budjetointi on järkevä vaihtoehto pitää linjoja kurissa. Lisäraportointipaketeillamme nämä onnistuvat helposti. Rakennamme yrityksesi tarpeisiin soveltuvan erityisraportin, josta näet heti tärkeät ja sinua kiinnostavat luvut. Graafinen raportti ja tunnuslukuraportti antaa visuaalisen kuvan yrityksen kehityksestä.

Tuloslaskelma ja tase

Tuloslaskelmasta näet yrityksen tuloksen kehityksen ja tase kertoo yrityksen varoista ja veloista. Yhdessä ne antavat kuvan yrityksen tilanteesta. Tuloslaskelma ja tase laaditaan kirjanpidon perusteella. Kerran vuodessa yritys laatii tilinpäätöksen, josta nähdään edellisen vuoden lukujen rinnalla vertailtavissa olevat päättyneen tilikauden luvut. Tunnusluvuista yleisimpiä verrattavia lukuja ovat tuloslaskelmasta luettava liikevaihto tai bruttotulos (mikroyritykset) ja tilikauden tulos verojen jälkeen eli nettotulos. Tase kertoo yrityksen varoista ja veloista sekä kertyneestä nettovarallisuudesta. Mikäli yrityksen varat ovat suuremmat, kuin velat, on oma pääoma positiivinen. Positiivinen oma pääoma antaa positiivisen signaalin sidosryhmille. Negatiivinen oma pääoma (nettovarallisuus) on taas hälytysmerkki. Joko yhtiön on ajautunut velkakierteeseen tai yrityksen johto on nostanut enemmän voitto-osuuksia, kuin yrityksen tilanne antaisi myöten, yrityksen nykyisessä tilassa. Siksi onkin tärkeää kerryttää omaa pääomaa, jotta se ei tappion takia painuisi negatiiviseksi. Luottoluokitusyhtiöt käyttävät tilinpäätöksestä laadittua tuloslaskelmaa ja tasetta luottoluokituksensa tekemiseen. Luottoluokituksen vaikuttaa kuitenkin moni muukin asia, kuten yrityksen ikä.

Talgrafin Accuna-raportti, tunnuslukuja visuaalisessa muodossa

Lisäksi saat halutessasi käyttöösi raporttipakettimme, jossa on yleisesti käytetyt ja hyväksytyt tunnusluvut sekä graafisena esityksenä yrityksen tärkeimmät luvut. Graafit havainnollistavat toiminnan kehityksen ja ennusteet ja vertailut auttavat näkemään kehitystä. Käytämme Talgraf Oy:n Accuna-palvelua. Raportit ovat visuaalisia ja niistä onkin helppo nähdä yhdellä silmäyksellä koko tilanne. Voit ottaa myös laajemman raporttipaketin, jossa sinulle räätälöidään täysin yrityksellesi soveltuva graafinen sekä numeraalinen raportti halutuista tiedoista ja vertailuista.

Minne menossa? Räätälöity SENOLYYSI-yrityskehityspaketti on kehitetty muutoksen tiellä oleville yritykselle.

Onko yrityksesi siirtymässä tai haluaisi siirtyä vasemmalle kaistalle, vetää pienempää vaihdetta, lisätä kierroksia ja ohittaa kilpailijat? Istu tiukasti penkkiin ja käytä buustina kätevää SENOLYYSI-yrityskehityspakettiamme. Kattava SENOLYYSI-yrityskehityspaketti sisältää yritysanalyysin, budjetoinnin, työkaluja yrityksen kehittämiseen, seurantapalavereja ja laajan ACCUNA-raporttipaketin. Tässä ollaan asian ytimessä ja päästään porautumaan yrityksen kehityskohteisiin, todellisiin kipukohtiin, mutta lisäksi vahvuuksiin, joita voidaan hyödyntää. Pistä nitroa tankkiin ja siirry ohituskaistalle.

Tämän lisäksi teemme erilaisia budjetointiin, hinnoitteluun ja investointeihin liittyviä laskelmia. Aivan yrityksesi tarpeiden mukaan.

Tili-Seno – luotettavasi kumppanisi palvelee mielellään!

Ota yhteyttä, jutellaan lisää!